Vapunviettoon Rödsössä kuuluu ehdottomasti munkit ja sima. Munkit itse tehtynä ja paistettuna, sima tällä kertaa kaupan hyllyltä. Ylenpalttinen munkkien syönti taas vaatii ylimääräistä liikuntaa. Vappumarssille sauvojen kera oli lähdettävä monta kertaa, jopa kahteen otteeseen saman päivänä. Onneksi seuralaiset olivat aina innokkaina lähtemään mukaan säästä riippumatta. Suuntasimme Perhonjokisuulle niin pitkälle kuin pääsi ensin kylätietä pitkin ja lopuksi pieniä polkuja mutkitellen ja kaatuneita puita väistellen, Natura 2000 -alueella liikkuminen ei enää sujunut kuntoiluvauhtia. Kiertelimme myös kaupungin suuntaan uusia asuinalueita ihastellen ja ihmetellen, mistä kaikkiin uusiin taloihin riittää asukkaita, ja ovatko entiset talot nyt tyhjinä jossakin Keski-Pohjanmaan perukoilla.
Pikäaikainen projektimme Rödsössä on ollut rantapenkereen korottaminen. Olemme tosin vasta päässeet kivivallin rakentamisvaiheeseen. Nyt meitä oli paikalla neljä hyväkuntoista kivenpyörittäjää, ja saimme aikaiseksi enemmän kuin luulimmekaan. Kolme monisatakiloista murrikkaa siirtyi kivimuurin vahvistukseksi. Välillä suunta vain oli väärä, ja kivet vierivät koulun puiston puoleiseen ryteikköön alamäessä. Tältä keväältä vallitus saa riittää, kivetkin taitavat loppua tontilta.
Linnut olivat palanneet jokivarteen ja pihapiiriin. Lokit jaksoivat istua tuntikausia rannan tuntumassa. Mikään vaara ei niitä näytä uhkaavan. Naapuripihan lehtikuusen harmaalokki ei näytä vielä palanneen pesimispaikalleen. Seuraavalla kerralla saatamme saada jo vihaisia katseita ja lentohyökkäyksiä pesän suunnalta.
En tiedä kerääntyvätkö peipposet suuriksi parviksi vain muuttaessaan, mutta pihalla oli yhtäkkiä melkein sata peipposta nurmikon pinnassa, en muista aikaisemmin nähneeni niin suurta parvea.
Joella oli myös muuttolintuja, en ole mikään lintubongari, mutta oli hauska katsella muuttuvaa näkymää. Ensin on parisenkymmentä lintua peräkanaa uiskentelemassa, ja yhtäkkiä ei näy ainoatakaan. Kunnes minuutin kuluttua pulpahtaa veden pinnalle päitä esiin vuorotellen. Olivat kokosukeltajia, mutta mikä laji. Näyttivät pienemmiltä kuin silkkiuikku.
Kissamme Ronin on tottunut automatkaaja ja pääsi nytkin mukaan Kokkolaan. Ulkoilu oli kissan kannalta kerrassaan rauhatonta. Tavallisesti se kiirehtii heti aamusta rannalle, mutta nyt tämä otus oli oli harakoiden mielestä liikaa, ja se oli ajettava takaisin sisätiloihin. Ruohon syöminenkin jäi kesken, ja nyt oli tyytyminen maljakon ruusukimppuun. Viimeisinä aamuina Ronin kissamme uskalsi jo juosta alapihalle ihailemaan veden juoksua. Pienet korvat vain vilkkuivat rannan tuntumassa. Seuraavalla Pohjanmaan reissulla se ehkä pääsee nauttimaan vedenläheisyydestä laiturilta.
