Sitä kaikkea mahtui Pyhänpäivänviettoon Rödsössä. Perjantaina, kun saavuimme Kokkolan rautatieasemalle , oli niin loistava ulkoilusää, että oli suorastaan pakko kävellä Rödsöhön. Ihailimme Anders Chydeniuksenkadun loppupäässä peltomaisemia ja ihailimme uutta asuinaluetta Rytimäen kupeessa. Mahtaako asuinalue pian yltää Halkokarille saakka? Rödsöntien varressa on sopivasti uutta ja vanhaa, Puntusbackan jälkeen on melkein kuin astuisi 1900-luvun alkuun. Niin kauniisti ovat muutamat pihapiirit säilyneet tietä reunustamassa.
Sillalle saapumisessa on aina sama juttu, on heti tarkistettava näkymät ja aina alajuoksulle päin. Nyt olimme kävellen ja saatoimme ikuistaa maisemat ja vähän muutakin kännykkään.
Perille saavuttua oli oitis kiiruhdettava pihalle. Ilma oli kuulas ja osa alapihasta oli vielä kuuraan peittämä ennenkuin auringonsäteet saavuttavaisivat sen iltapäivällä. Näkymät oli heti tallennettava, niin uskomattoman kauniisti oli osa kasveista verhoutunut. Lehtien reunat olivat kuin sokerikuorrutusta, kuultavaa ja haurasta. Suurin osa kuikista oli jo paleltunut ja nuukahtanut maata vasten muutaman pakkasyön jälkeen.
Loputkin lehdet olivat pudonneet maahan ja asettuneet talon nurkille ja myös ränneihin. Tuuli oli pyörittänyt varsinkin tammen lehtiä kasoihin ihan talon nurkille ja lasiverannan auki unohtuneesta ovesta peräseinälle asti ihan säkillisen verran. Koivujen lehdet sen sijaan olivat sievästi ison ojan pohjalla tontin rajalla. Sieltä ne olisi helppo kerätä keväällä, kenellä sitten olisi tarmoa ja aikaa siihen. Tammen lehdillä on tapana lennellä tuulen mukana vielä toukokuulla ihan kiusaksi asti sisätiloihin ja terasseille.
Kaikki puut eivät ole vielä paljaina. Pihallamme on monta pihlajaa, joiden oksat taipuvat punaisten marjojen painosta. Tilhet eivät ole näköjään vielä muuttaneet pohjoisesta. Seuraavalla reissulla tuskin marjoja näkyy pihlajissa, vaikka joinakin hyvinä marjavuosina tilhet ilmaantuvat eteläisempään Suomeen vasta joulukuulla.
Kaksi viimeistä lomapäivää kului sumuisissa merkeissä, kirjaimellisesti. Välillä joen vastarantakin katosi näkyvistä, niin pimeää ja sumuista oli keskellä päivää.
Piristimme päiviä tuttujen tapaamisilla. Saimme tutustua uuteen ihmiseen, pieneen poikavauvaan, kummityttömme kolmanteen lapseen. Tuhiseva nyytti on joka kerran yhtä ihmeellinen, vaikka työmme puolesta näemmekin pieniä ihmeitä viikoittain.
Seuraavana päivänä vierailimme Kaustisella, oli virkistävää kuulla uutisia ja tapahtumia lapsuuden kotimaisemilta. Seurustelun lomassa tein jälleen surutyötä erottelemalla äidin vaatteita säästettävistä ja ei-säästettävistä. Paljon muistoja tuli mieleen eri vuosikymmeniltä.
Ajomatka takaisin Rödsöhön pimeällä ja sateisella ja sumuisella tiellä oli rasittavaa, vanhan Saabin valot eivät ole nykyautojen luokkaa. Onneksi ei tarvinnut ajaa satoja kilometrejä tässä säässä. Maanantai-iltana saimme mukavasti istua VR:n kyytiin. Jäämme odottelemaan pakkaskelejä, lunta ja jäätä, jospa joulunaikaan pääsisi luistelemaan jokijäälle.