Tule kesä ja niin tapahtui

Kirjoittanut Lissu Strandén

Mikä muutos kahdessa ja puolessa viikossa.Ei ole suurta eroa Etelä-Suomen ja Kokkolan seudun välillä, vihreyttä kaikkialla. Valitsimme näköjään oikeat päivät Pohjanmaalla matkustamiseen, sillä 20.5 Suomen lämpimin paikkakunta oli Kokkola, 25,6 astetta.Hyvästi pitkät kumisaappaat, jotka olimme varanneet matkaan laiturin laskua varten.(Karskit) miehet seisoivat paljasjaloin vedessä, ja laituri asettui kauniisti veteen. Viime vuonna laiturin laskussa ei innokkaista …

Glada vappen i Kokkola

Kirjoittanut Lissu Strandén

Lauantaina  pitkän ajomatkan jälkeen ehdimme vielä ruokakauppaan Kokkolassa, siellä oli moni muukin juuri ennen sulkemisaikaa. Aina yhtä jännittävää saapua Rödsön sillalle ja katsoa näkymää. Heti perille päästyä riennämme rannalle tsekkaamaan onko kaikki kunnossa. Ainoastaan roskat nurmikolla kertovat viikon takaisista tapahtumista. Ruokoja, risuja, tölkkejä, linnunpönttö ja yksi iso vielä sulamaton jäälohkare ovat ajautuneet rantanurmikolle. Pahempikin näkymä …

Tulviiko Perhonjoki?

Kirjoittanut Lissu Strandén

Kevättulvat ja jäiden lähtö alkavat olla edessä. Koko viikon 16 seuraamme uutisia Pohjanmaan tilanteesta. Keskipohjanmaa -lehden verkkosivut ovat ahkerassa käytössä, pienikin uutinen myös Ylen verkkosivuilla noterataan. Mitään hälyttävää tulvavaaraa tai jääpatoja ei uutisten mukaan Perhonjoen varrella tulla kokemaan.Se ei kuitenkaan paljoa lohduta, olemme itse 450 km:n päässä, jos jotakin kuitenkin nopeasti tapahtuisi. Vene ja laituri …

Ulkoilua koko pääsiäinen

Kirjoittanut Lissu Strandén

Loistavat ulkoiluilmat koko pääsäisen ajan. Monot jäivät Turkuun, sukset tulivat mukaan Kokkolaan. Siispa sauvakävelylle jokijäätä pitkin molempiin suuntiin. Yläjuoksulla odotti Vittsarin silta ja alajuoksua kohden merijää ja aukeat maisemat. Kiitos moottorikelkkojen ja ravihevosille auratun juoksuradan jäällä oli helppoa ja kevyttä liikkua, mutta hiukan kävi kateeksi suksilla liikkujia. Luistelu näytti vaivattomalta ja hiihtäjät menivät heittämällä ohitse. …