Tulviiko Perhonjoki?

Kirjoittanut Lissu Strandén


NOUSUVESI 2013

huhtikuu 2013

Kevättulvat ja jäiden lähtö alkavat olla edessä. Koko viikon 16 seuraamme uutisia Pohjanmaan tilanteesta. Keskipohjanmaa -lehden verkkosivut ovat ahkerassa käytössä, pienikin uutinen myös Ylen verkkosivuilla noterataan. Mitään hälyttävää tulvavaaraa tai jääpatoja ei uutisten mukaan Perhonjoen varrella tulla kokemaan.Se ei kuitenkaan paljoa lohduta, olemme itse 450 km:n päässä, jos jotakin kuitenkin nopeasti tapahtuisi. Vene ja laituri vedettiin syksyllä monen metrin päähän rannasta ja kaiken varalta vielä sidottiin puihin kiinni tukevasti. Silloin hiukan huvitti tällainen ylireagointi. Jäiden lähdön aikaan on kuitenkin takaraivossa  aina pieni pelko vedennoususta.  Muistissa on vielä hyvin vosisadan vaihteen vedennousu, kun vettä lillui rannalla olevan huvilan lattialla n. 20 cm.

Eikä Pyhäjoen tilanne yhtään tuo valoisampia näkymiä.

Sunnuntaina helpotti. Tuli kuvaviesti. Vesi on noussut, ja jäät menneet sillan alapuolelta. Olipa hyvä, että kannoimme pääsiäisenä kaadetun koivun kauas rantaviivasta.

kevättulva v.2000

huhtikuu 2000

Vielä viikko niin pääsemme itse katsomaan.