Syystöitä ja omenaherkkuja

Kirjoittanut Lissu Strandén


Kaksi viikkoa sitten piipahdimme Pohjanmaalla viikonlopun ajan. Vaikka olikin pikavisiitti, ehdimme tehdä monenlaisia syystöitä ja hiukan perussiivoustakin. Etukäteen pelkäsimme laiturinnostoa ja siirtämistä kuivalle maalle;miten se onnistuisi kipeän polven takia. Viime vuonna teimme työn kahdestaan, mutta tänä vuonna se tuskin olisi onnistunut. Onneksi saimme ystävät avuksi. Neljään pekkaan laituri nousi helposti ja rullien varassa liikkui kevyesti omalle talvipaikalleen vanhan pihlajan viereen ja veneen viereen odottamaan ensi kesää. Haikeutta mielessä aina syksyisin.

Urakan jälkeen palkitsimme itseämme omenapiirakalla. Jäätelö ja lämmin piirakka, mikä makujen liitto. Piirakkaohje on alunperin kai tarkoitettu raparperille, mutta omenatkin sopivat hyvin kymmenen pennin piirakkareseptiin 50-luvun tapaan. Resepti on tuttu ainakin Turun seudulla ja saatu Kuralan Kylämäestä.

6 dl piimää, 3/4 dl öljyä tai sulatettua voita, 3 1/2 dl sokeria, 9 dl vehnäjauhoja, 2 tl soodaa, 2 tl kanelia , 1/2 dl fariinisokeria ja 1 l raparperia. Paloittele raparperit ja sekoita joukkoon fariinisokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää piimän joukkoon. Kaada taikina uuninpannulle leivinpaperin päälle, levitä raparperit pinnalle ja paista 25 minuuttia 225 asteessa. Yhdestä pellillisestä saa 20 neliomäistä palaa.

 

 

Laiturinnosto                                           Omenapiirakka

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai oli onneksi poutainen ja tuulinen, saimme pyykkivuoren pestyksi ja silitetyksi seuraavien vieraiden käyttöön. Tuuli kuivasi myös pihamaata ja nurmikko oli helpompi leikata. Hiukan huolettaa, miltä piha näyttää nyt. Nurmikon kasvu ei ole valtaisaa näin syksyllä, mutta yhtä ja toista putoaa yläilmoista, lähinnä puista. Lokakuun lopulla sen sitten näkee, onko jo lunta maassa ja sinnekö ne lehdet jäivät – lumen alle. Seuraavaan reissuun on vielä monta viikkoa. Sitä odotellessa teemme syystöitä täällä Etelä-Suomessa, haravoimme, säilömme omenia sekä tietenkin maistelemme omenapiirakkaa.