Emme valitettavasti löytäneet etsimääsi sivua. Lue alhaalta viimeisimmät kirjoitukset.

Viimeisimmät kirjoitukset:

Kuvakavalkaadi

Kirjoittanut Lissu Strandén

Peräkärry piukkaan pakattuna suuntasimme auton kohti Pohjanmaata. Autotalli tulisi saamaan hienot hyllyt seinälleen ja samalla kellarin tilat kotona tulivat väljemmiksi. Oli lokakuun alku, oli kulunut yli kolme kuukautta, kun viimeksi olimme vierailleet Rödsössä. Kesä vierähti työn teossa, elokuussa vielä kaiken lisäksi firma sai uudet työtilat . Mutta nyt oli aika tulla Pohjanmaalle. Ensimmäinen päivä meni …

Vappumarssia

Kirjoittanut Lissu Strandén

Vapunviettoon Rödsössä kuuluu ehdottomasti munkit ja sima. Munkit itse tehtynä ja paistettuna, sima tällä kertaa kaupan hyllyltä. Ylenpalttinen munkkien syönti taas vaatii ylimääräistä liikuntaa. Vappumarssille sauvojen kera oli lähdettävä monta kertaa, jopa kahteen otteeseen saman päivänä. Onneksi seuralaiset olivat aina innokkaina lähtemään mukaan säästä riippumatta. Suuntasimme Perhonjokisuulle niin pitkälle kuin pääsi ensin kylätietä pitkin ja …

Seesteinen joki

Kirjoittanut Lissu Strandén

  Jäiden lähtö on joka kerta yhtä jännittävä tapahtuma. Keskiviikkona ennen pääsiäistä, kun ajoimme  pitkin rantatietä pohjoiseen päin kaikki joet Vaasaan saakka olivat jäistä vapaat. Aavistelimme, että tuskin Perhonjoessakaan on enää jäätä. Päivä oli jo vaihutnut illaksi, kun saavuimme pihalle. Kuun valossa joki hohti vielä vaaleana jääpeitteisenä. Seuraavana aamuna pääsimme tarkastelemaan jäätilannetta paremmin. Vielä ei …

Viime hetken juttuja

Kirjoittanut Lissu Strandén

Pahinta mitä voi tapahtua  lähdön hetkellä, on huomata että jokin juttu kaipaa korjausta.  Toiseksi pahinta on, että lähdön hetki on sunnuntaina ja jotakin on vialla. Nyt tapahtui sellainen. Junan lähtöön oli aikaa neljä tuntia, kun huomasimme, että viemärin tiiviste oli alkanut tiputtaa.  Alapuolinen hylly oli jo hiukan kärsinyt, siitä vuoto paljastuikin. Ei auttanut kuin käydä …

Säiden vallitessa

Kirjoittanut Lissu Strandén

Kaksi reissua joulukuussa Pohjanmaalle, ja kummallakin kerralla koimme sään ääripäät. Joulukuun alussa matkustimme pienten poikien kanssa junalla Kokkolaan. Pelkästään  sekin oli seikkailu, puhumattakaan neljästä päivästä, jotka vietimme  Rödsössä. Edellisestä kerrasta heidän kanssaan Perhonjoen varrella oli jo yli kolme kuukautta aikaa, mutta onkiminen oli heti mielessä perille päästyämme. Voi vain ihmetellä sitä energian määrää, mikä pienillä …

Kuurankukkaa ja hernerokkasumua

Kirjoittanut Lissu Strandén

Sitä kaikkea mahtui Pyhänpäivänviettoon Rödsössä. Perjantaina, kun saavuimme Kokkolan rautatieasemalle , oli niin loistava ulkoilusää, että oli suorastaan pakko kävellä Rödsöhön. Ihailimme Anders Chydeniuksenkadun loppupäässä peltomaisemia ja ihailimme uutta asuinaluetta Rytimäen kupeessa. Mahtaako asuinalue pian yltää Halkokarille saakka? Rödsöntien varressa on sopivasti uutta ja vanhaa, Puntusbackan jälkeen on melkein kuin astuisi 1900-luvun alkuun. Niin kauniisti …

Pihlajanmarjojen katveessa

Kirjoittanut Lissu Strandén

  Neljä kokonaista päivää pihlajanmarjojen loisteessa. Syyspäivät olivat kerrassaan kuin keskikesällä. Oli melkein sääli vetää vene ja laituri maihin, mutta seuraava Rödsön matka saattaisi olla vaikkapa marraskuulla pakkasten aikaan. Nautimme pienestä puuhastelusta pihalla, siirsimme kesäkalusteet   suojaan odottamaan ensi kesää ja ehkä viimeisen kerran tämän vuoden puolella  ruohonleikkurit pääsivät tositoimiin.  Lopultakin tuli myös varaston huopakatto korjatuksi, …

Jäähyväiset kesälle

Kirjoittanut Lissu Strandén

Siitä tuli hiukan toisenlainen “loma” kuin olimme suunnitelleet silloin kesäkuun alkupuolella, kun päätimme varata viikon, työviikon itsellemme. Sen sijaan sanoimmekin jäähyväiset äidille, mummulle ja isomummulle, Mafia kissallemme ja myös tälle kesälle, sillä kesälämpö loppui siihen, kun saavuimme Rödsöhön 17.8. Päivissä oli jo havaittavissa alkavan syksyn alakulo, linnut parveilivat ja suunnittelivat muuttoa, aamukastetta riitti keskipäivään asti. …

24 tuntia ja risat Rödsössä

Kirjoittanut Lissu Strandén

Meistä on tulossa kunnon mökkiläisiä, viikko sitten piipahdin Kokkolassa ja jälleen olemme menossa. Nyt todellakin yhdessä, koska urakkaa on tiedossa. Sunnuntaimatkaaminen VR:llä on  rauhallisempaa kuin arkena. Kännykät eivät soi, ja somettajat tuntuvat pitävän lepopäivää.  Vaan ukkonen ei pidä, alkumatkalla on melkoinen rytinä. En olisi uskonut, että junavaunuun kuuluu jylinä. Taitaa helle mennä menojaan. Olemme kyllä …

Pikavisiitillä pikku puuhastelua

Kirjoittanut Lissu Strandén

Perjantaiaamauna kukonlaulun aikaan herätys ja aikaisimmalla junalla kohti Kokkolaa. Melkein koko junamatkan tihutteli, ja kuvittelin jo itseni läpimärkänä kävelemässä Rödsöhön. Ihme ja kumma luvautut sateet olivat menneet ties mistä Kokkolan ohi. Tuuli oli todella navakkaa,  heilutteli korviksia ihoa vasten, oli pakko riisua ne korvista. Muuta haittaa tuulesta ei ollut, iltapäivällä pelkästään iloa, koska muutama pyykkikoneellinen …

Kiven pyöritystä

Kirjoittanut Lissu Strandén

Pääsiäinen  Rödsössä  alkoi meille vasta sunnuntai-iltana vuokralaisten poistuttua. Lämmin, aurinkoinen sää suorastaan ajoi meidät ulkotöihin.  Rantatöyrästä oli korotettava ja vahvistettava kivivallilla, jotta vesi ei tulvien aikana nousisi nurmikolle. Koulun puistoon verrattuna rantamme on melkein puoli metriä alempana. Onneksi tontin takaosasta löytyy suuria kiviä,  mutta heti alkajaisiksi saamme todeta, ettei niitä liikutella mies- eikä naisvoimin. Nyt …

Ninjan matkassa

Kirjoittanut Lissu Strandén

Tästä matkasta tulee jotakin erikoista, sillä mukanamme on 4-vuotias pikku-ninja. Olemme suosiolla jättäneet remonttisuunnitelmat tuonnemmaksi kevääseen. Nyt ollaan muutama päivä pienen ihmisen ehdoilla. Automatkasta taitaa tulla todella pitkä, jo viiden kilometrin ajon jälkeen tulee kysymys: Koska ollaan perillä Kokkolassa? Myöhäinen lähtö teki kuitenkin tehtävänsä, ja puolessa matkassa uni alkoi tulla silmään. Kolmen tunnin unien jälkeen  …