Einon jälkiä

Kirjoittanut Lissu Strandén


Huh, huh taisimme päästä melko vähällä. Eino -myrsky riehui viikko sitten , ja pelkäsimme  mitä vahinkoja tuuli on aiheuttanut. Jo Keskipohjanmaan nettilehdestä olimme seuranneet uutisia ja kuvagalleriasta näimme , että Mölleristä ja Rytimäeltäkin oli kaatunut lukuisia puita. Lauantai-iltana, kun saavuimme Rödsöhön kaikki näytti puhtaalta ja rauhalliselta lumen peittäessä maan. Illalla emme edes huomanneet mitään erikoista, niin väsyneitä olimme lumisateessa ja pimeässä ajamisesta.

Sunnuntaiaamuna alkoi pihan tarkastus. Lumen alta pilkotti paksuja oksia ja risuja oli kasapäin isojen puiden lähettyvillä. Tien varresta autotallin luota oli kaatunut isohko puu. Kuulimme, että se oli kaatunut suoraan tielle, josta avulias kyläläinen oli siirtänyt sen pois liikenteen tieltä.

Näimme jo itsemme puuhastelemassa koko sunnuntaipäivän rungon sahaamisessa ja oksien siirtelyssä. Apu saapui pian, traktorilla koko kaatunut puu nousi muutamalla nostolla peräkärryyn. Mikä ihana kylähenki täällä elää,  ja auttamishalua näyttää löytyvän, sen olemme kyllä havainneet aikaisemminkin.

IMG_1704PIMG_1718P

 

 

 

 

 

 

 

Lopun sunnuntaita keräsimme risuja ja oksia eri puolilta pihaa pois vietäväksi. Tuuli oli nostanut Perhonjoen pinnan korkealle melkein kuin kevättulvien aikoihin. Mitä kaikkea mahtaa lumen alta paljastua. Ainakin valtava puu latvoineen kaikkineen oli ajautunut rannalle. Emme koskeneet siihen, niin kauniisti se oli asettunut osaksi veteen, osaksi rannalle. Vastarannalta oli kaatunut melkoinen määrä kuusia, laskin ainakin 20 isoa runkoa n. 100 metrin matkalta läheltä rantaa. Melkoinen savotta tulossa.

IMG_1732PIMG_1743P

 

IMG_1720P

Joki näytti meille todellakin kauneutensa, auringon valo ja muodostuva jääpeite tekivät veden pintaan jännittäviä valoilmiöitä. Alati muuttuvaa taideteosta jaksaisi seurata tuntikausia ainakin auringonvalossa.

Joulu hiipii jo vaivihkaa,  nyt taitaa olla koristelun aika. Kynttilävarastoa on ehkä syytä täydentää ja tarkistaa miten on valojen laita.  Olemme tällä reissulla täällä vain muutaman päivän, teemmekö tämän itseämme varten vai tuleville vieraille. IMG_1757P