Kiven pyöritystä

Kirjoittanut Lissu Strandén






Pääsiäinen  Rödsössä  alkoi meille vasta sunnuntai-iltana vuokralaisten poistuttua. Lämmin, aurinkoinen sää suorastaan ajoi meidät ulkotöihin.  Rantatöyrästä oli korotettava ja vahvistettava kivivallilla, jotta vesi ei tulvien aikana nousisi nurmikolle. Koulun puistoon verrattuna rantamme on melkein puoli metriä alempana. Onneksi tontin takaosasta löytyy suuria kiviä,  mutta heti alkajaisiksi saamme todeta, ettei niitä liikutella mies- eikä naisvoimin. Nyt …

Ninjan matkassa

Kirjoittanut Lissu Strandén






Tästä matkasta tulee jotakin erikoista, sillä mukanamme on 4-vuotias pikku-ninja. Olemme suosiolla jättäneet remonttisuunnitelmat tuonnemmaksi kevääseen. Nyt ollaan muutama päivä pienen ihmisen ehdoilla. Automatkasta taitaa tulla todella pitkä, jo viiden kilometrin ajon jälkeen tulee kysymys: Koska ollaan perillä Kokkolassa? Myöhäinen lähtö teki kuitenkin tehtävänsä, ja puolessa matkassa uni alkoi tulla silmään. Kolmen tunnin unien jälkeen  …

Musiikkia, musiikkia

Kirjoittanut Lissu Strandén






Kolme  melkein vapaata päivää Rödsössä. Suunitelmissa rentouttavia päivittäisiä kävelyretkiä jäällä auringonpaisteessa, musiikin kuuntelua ja pari hyvää kirjaa matkassa. Toisin kävi ulkoilun kanssa, jää vaihtui Orreksentieksi ja auringonpaiste lumisateeksi. Jokijää ei taida olla vielä turvallista suuren virtauksen vuoksi,  kukaan ei ainakaan liikkunut jäällä. Joen pinta ainakin näytti erikoiselta, en muista koskaan nähneeni moista rosoisuutta. Näin hienoa …

Vuosi vaihtuu

Kirjoittanut Lissu Strandén






Olipa merkillinen vuodenvaihde, maa mustana ja joki vellovana. Lämpöä oli sen verran, että hyasinttikori  viihtyi hyvin terassilla. Enpä muista moista joulunaikaan. Perhonjoen pinta  oli vieläkin korkealla, ei tosin ennätyslukemissa kuten oli Tapaninpäivänä, ja jäitä oli rannalla riittämiin. Tuskin sulavat, ja jos pakkaset tulevat lähiaikoina, niin siinä pysyvät kevääseen saakka. Täytyy ruveta pohtimaan, siirtääkö rantamökkiä ylemmäs …

Einon jälkiä

Kirjoittanut Lissu Strandén






Huh, huh taisimme päästä melko vähällä. Eino -myrsky riehui viikko sitten , ja pelkäsimme  mitä vahinkoja tuuli on aiheuttanut. Jo Keskipohjanmaan nettilehdestä olimme seuranneet uutisia ja kuvagalleriasta näimme , että Mölleristä ja Rytimäeltäkin oli kaatunut lukuisia puita. Lauantai-iltana, kun saavuimme Rödsöhön kaikki näytti puhtaalta ja rauhalliselta lumen peittäessä maan. Illalla emme edes huomanneet mitään erikoista, …

Marraskuun makuja

Kirjoittanut Lissu Strandén






Seitsemän viikkoa on kulunut kun viimeksi olimme Rödsössä tekemässä syystöitä. Kukapa olisi uskonut, että samat työt jatkuvat vielä marraskuulla.  Loputkin pihakalusteet saivat talvisuojan ja ruohonleikkuri (toivottovasti)  viimeisen pesunsa tämän vuoden puolella.  Viime vuonna lokakuun lopulla teimme jo lumitöitä, maassa oli melkein 10 cm lunta ainakin muutaman päivän. Pakkaspäiviä ei liiemmälti ollut, sillä Perhonjoki virtasi kauniina …

Syystöitä ja omenaherkkuja

Kirjoittanut Lissu Strandén






Kaksi viikkoa sitten piipahdimme Pohjanmaalla viikonlopun ajan. Vaikka olikin pikavisiitti, ehdimme tehdä monenlaisia syystöitä ja hiukan perussiivoustakin. Etukäteen pelkäsimme laiturinnostoa ja siirtämistä kuivalle maalle;miten se onnistuisi kipeän polven takia. Viime vuonna teimme työn kahdestaan, mutta tänä vuonna se tuskin olisi onnistunut. Onneksi saimme ystävät avuksi. Neljään pekkaan laituri nousi helposti ja rullien varassa liikkui kevyesti …

Venetsialaiset lähestyy

Kirjoittanut Lissu Strandén






Venetsialaisten lähestyessä ilmestyy  Perhonjokeen rantamme kohdalle rysiä. Emme ehtineet nähdä yhtään kalastajaa nostamassa saalista, kun jo piti lähteä takaisin Turkuun. Arvelimme kuitenkin, että nahkiaisia ehkä olisi toiveissa. Kaksi vuotta sitten saimme viettää venetsialaisviikonlopun Kokkolassa. Ei kaupungin hälinässä, vaan omassa rauhassa saunomassa ja nauttimassa syyshämystä. Oli elämys olla uimassa ja yhtäkkiä joen yllä alkoi räiskyä. Se …

Elävä joki – Perhonjoki

Kirjoittanut Lissu Strandén






Yöllä pitkän matkan ajaminen  e iole järin mukavaa, mutta perille pääsy aamuyöstä maksaa vaivan. Pihan hajut ovat maanläheiset ja voimakkaat, joesta nousee  vähäinen usva. Aamu alkaa valjeta, nyt on jo 15 astetta,  huomenna tai siis tänään, lauantaina, helleraja varmaankin tulee ylittymään.  Nyt nukkumaan, että ehdimme nauttia päivällä auringosta. Kun takapiha avautuu suoran rantaan, tulee joen …

Kiitos VR kesähinnoista

Kirjoittanut Lissu Strandén






Sunnuntaina 14.7 klo 7.00 matkaan,  ja kerrankin voi ottaa todella rennosti. Valtion Rautatiet kuljettaa meidät turvallisesti perille, on tulossa pikavisiitti Kokkolaan. Ei turhia matkatavaroita, vain reppu selkään ja nauttimaan reilun neljän tunnin matkanteosta. Kokkolassa on sunnuntaina vain 17 astetta, ja melkoinen tuuli, lähdimme melkein hellevaattein matkaan. Mutta, mutta  pikavisiitin tarkoituksena ei olekaan auringonotto, vaan pihan …